Scootaloo story

Taimi oli vieraillut seuraavana yönä kertomassa Karhiakiven päätöksestä. Se oli kertonut, että metsä oli nyt poneille vaarallinen. Jos suden löytäisivät ponin metsästä, niin ne luultavasti tappaisivat sen. Jack oli sanonut osanneensa odottaa tätä, mutta Scootaloo näki, että se painoi hänen mieltään.

Scootaloon vammat olivat parantuneet ennätys vauhtia tuon yön jälkeen. Lääkärit sanoivat sen johtuvan siitä, että  hänen kehonsa oli nyt vasta alkanut parantamaan vammoja kunnolla. Scootaloo tiesi kuitenkin toisin. Hänen paranemista nopeutti tieto siitä, että Jack oli kunnossa.

Siitä yöstä on nyt kolme päivää ja Scootaloo oli useamman kerran miettinyt hänen tunteitaan Jackiä kohtaan ja nyt hän oli varma siitä... Hän oli rakastunut tähän tummanvihreään oriin, joka oli jo toistamiseen pelastanut hänen henkensä.

Lääkäri oli tutkinut heidät molemmat ja oli sanonut, että Jack voisi lähteä sairaalasta huomenna aamulla, kunhan hän lupaisi välttää taian käyttöä jonkin aikaa. Scootaloo tosin ei ollut saanut lupaa lähteä, koska lääkärien mielestä hänen siipensä ei ollut parantunut tarpeeksi. Hän joutuisi viettämään vielä viikon sairaalassa.

"Mutta silloinhan minä joudun olemaan täällä joulun! En minä halua viettää jouluani täällä", hän oli tarkoittanut sitä aluksi, mutta oli miettinyt asiaa uudelleen ja todennut, ettei hän halunnut kotiinkaan mennä. Vaikka hänen isänsä ei ollutkaan kotona, hän ei silti halua palata siihen taloon enää koskaan.

Jack oli yrittänyt piristää häntä ja sanonut: "Hei kyllä sinä täältä vielä pois pääset ja voithan sinä pyytää uutta tutkimusta vaikka huomenna, jos vaikka olisit jo parempi."

Tohtorit tosin olivat sanoneet, ettei kukaan paranisi niin nopeasti. Vaikka jokin ihme tapahtuisikin, niin hän joutuisi silti olemaan ainakin pari päivää sairaalassa.

Scootaloo makasi sängyllään katsellen kattoa. Hän ajatteli koko ajan: miksi hänen siipensä ei ollut parantunut yhtä nopeasti kuin hänen kavionsa. Hän vilkaisi siipeään, joka oli paketoitu kipsiin.

Mikset sinä parane? Scootaloo ajatteli hiljaa itsekseen. Tyhmät lääkärit. Miten he edes voivat sanoa mitään hänen siivestään, jos he eivät edes tutkineet sitä? Kyllä hänen siipensä on tarpeeksi parantunut, jotta hän voisi lähteä Jackin matkaan. Jack oli kertonut menevänsä Everfreehin katsomaan oliko hänen koti vielä pystyssä.

Scootaloo halusi nähdä Jackin talon, siis jos se oli vielä pystyssä. Hän olisi halunnut käydä metsässä. Hän oli kuullut Jackiltä metsän ihmeistä ja halusi nyt nähdä ne itsekin. Hän huokaisee syvään vajoten vain syvemmälle epätoivoon.

"Älä ole tuollainen", kuuluu yhtäkkiä ovelta.

Scootaloo kääntyi katsomaan sisään tulijaa, joka oli tietenkin Jack. Jack levitoi tarjotinta vierellään, jolla oli hänen ja Scootaloon iltapala.

"Sinähän et saisi käyttää taikuutta, Jack", Scootaloo sanoi katsellen häntä, kun hän asetti tarjottimen heidän yöpöydälle.

"Niin kai... Mutta kun on tottunut käyttämään taikuutta joka päivä, niin sitä on aika hankala olla käyttämättä" hän sanoi ojentaen Scootaloolle puurokulhon. "Sitä paitsi he sanoivat, etten saisi käyttää taikuutta niin kauan, kun se aiheuttaa minulle päänsärkyä.

Eikä minulla särje päätä yhtään", hän lisäsi koputtaen päätään. "Näetkö?"

"Niin kai sitten", Scootaloo huokaisi ja alkoi lusikoida puuroa.

"Hei piristyisit nyt vähän. Olen varma, että lääkärit muuttavat mielensä siivestäsi huomisessa tutkimuksessa", Jack sanoi istahtaen sängylleen levitoiden oman kulhon eteensä.

"Miten voit olla siitä noin varma?" Scootaloo kohotti kulmiaan katsellen puuronsa ylitse Jackiä.

"Sanotaan, että tunnen sen luissani", hän vastasi ennen kuin lusikoi lisää puuroa suuhunsa. "Sinun kannattaa syödä puurosi ennen kuin se jäähtyy."

Scootaloo katsoi hetken aikaa puuroaan ennen kuin totteli ja alkoi syödä kulhoaan tyhjäksi. Pian heidän molempien kulhot olivat tyhjiä ja Jack levitoi ne tarjottimelle ja tarjottimen oven vieressä olevalle pöydälle.

"Minä voisin mennä jo nukkumaan. Sinäkin voisit kokeilla sitä", hän sanoi hypäten sänkyynsä.

"Ei minua nukuta", Scootaloo vastasi kääntyen poispäin Jackistä. Häntä ei väsyttänyt, koska hän tiesi, että jäisi jälleen yksin, kun Jack huomenna lähtisi sairaalasta. Hän ei saisi unta.

Yhtäkkiä hän kuuli hyvin hiljaisen poksahduksen viereltään. Hän kääntyi ympäri muttei nähnyt mitään. Mikä se oli?

Scootaloo vilkaisi vielä Jackin näkyvää takaraivoa ennen kuin häntä alkoi väsyttää hirveästi. Hän horjahti kerran ennen kuin lysähti selälleen sängylle. Pienen hetken kuluttua Scootaloo nukkui kuin tukki ja Jack liikahti.

Hän nousi istumaan sängyllään ja kääntyi katsomaan Scootaloota hymyillen samalla myötätuntoisesti. Hän nousi sängystään ylös ja käveli Scootaloon vierelle. Hän kumartui lähemmäs Scootaloon kipsiin käärittyä siipeä, joka alkoi hohtaa kevyesti...

________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________

Jack nousi ylös haukotellen makeasti. Hän oli nukkunut todella hyvin viime yönä. Hän nousi ylös, venytteli ja veti verhot sänkynsä ympäriltä. Hän oli odottanut näkevänsä iloisesti nukkuvan hahmon viereisellä sängyllä mutta sen sijaan hän näkikin murheen murtaman hereillä olevan hahmon. Scootaloo istui sängyllään katsellen lattiaa, jolla näytti olevan pieni lätäkkö hänen kohdallaan. Onnellisuus Jackistä katosi kuin voinokare puuroon.

"Huomenta. Nukuitko hyvin?" Scootaloon äänensävy hämmästytti Jackiä. Se ei kuulostanut yhtään tutulta, iloiselta tai nuorelta tytöltä. Hän kuulosti vieraalta, murtuneelta vanhukselta, jolta oli juuri viety kaikki mitä hän omisti ja kaikki mitä hän rakasti. "Oletko valmis lähtemään?"

Jack vain katsoi hetken aikaa tuota murheen murtamaa hahmoa viereisellä sängyllä.

"Masentaako sinua se, että minä saan lähteä täältä mutta sinä et?"

Scootaloo nosti hitaasti katseensa lattiasta. Hänen silmät olivat punaiset ja luomet olivat turvoksissa. Hän oli selvästi itkenyt jonkin aikaa. "Ei se minua masenna", hän sanoi päivänselvästi valehdellen.

"Hei piristyisit nyt vähän", Jack sanoi istahtaen hänen viereensä. "Jos se yhtään auttaa, niin minä voin kyllä jäädä tänne odottamaan sinun paranemistasi"

Scootaloon ilme kirkastui hieman, mutta ääni pysyi samana. "Ei sinä et voi jäädä tänne. He eivät anna sinun jäädä. Minä kysyin jo. He sanoivat, etteivät voi antaa sinun jäädä koska sinun pitää tehdä tilaa seuraaville potilaille", hän sanoi masentuneena.

Jack painoi summeria ja kohta ovella oli hoitaja Redheart. "Voisitko tuoda meille hieman vettä?" hän kysyi ennen kuin Redheart kykeni edes avaamaan suutaan.

Redheart katseli pienen hetken Jackiä ja hänen kainalossa olevaa Scootaloota, jonka jälkeen hän vain nyökkäsi ja lähti hakemaan vettä.

Hetken he vain istuivat siinä nauttien toistensa seurasta. Scootaloo nyyhki välillä hiljaa ja Jack vain piti häntä lähellä. Tällä oli välitön vaikutus Scootaloohon. Vaikka hän nyyhkikin välillä, hän ei sentään vuodattanut enää kyyneleitä ja hän hymyili. Jack hieman keinua rauhoittavasti edes takaisin kuin äiti rauhoitellessaan pelokasta lastaan.

Ovi avautui ja Redheart tuli sisälle kantaen tarjotinta, jolla oli kannu ja kaksi lasia. Hän laski ne Scootaloon sängyn päätyyn. Jack kuiskasi hiljaisen kiitoksen ja alkoi levitoida kannua. Redheart hymyili myötätuntoisesti vilkaisten vielä kerran parivaljakkoa ennen kuin sulki oven perässään.

"Ottaisitko hieman vettä? Se voisi auttaa tuohon äänesi käheyteen", Jack sanoi levitoiden vesilasin hänen eteen.

Scootaloo joi rauhallisesti lasinsa tyhjäksi, jonka Jack levitoi pois. Jack painoi kasvonsa Scootaloon hiuksiin ja kaappasi tämän halaukseen. Jälleen he vain istuivat siinä unohtaen muun maailman ympäriltään.

Lopulta, kun Scootaloon silmistä oli palautuneet ja kadottaneet punoituksen, Jack uskalsi irrottautua hänestä. "Minä en lähde täältä", hän sanoi päättäväisesti.

"Sinun täytyy. Muuten-" Scootaloo aloitti mutta joutui jättämään lauseensa kesken, kun Jack oli painanut kavionsa Scootaloon huulille. Scootaloo katsoi ylös nähdäkseen hymyilevät kasvot.

"Kuten olin sanomassa: Minä en lähde täältä, en yksin", hän sanoi silittäen Scootaloon harjaa. Scootaloo hymyili leveästi ja nappasi Jackin isoon halaukseen. He viettivät hetken vain nauttien toisten syleilystä.

Lopulta Jack rikkoi hiljaisuuden: "Menemmekö kuvaamaan tuon sinun siipesi? Jos se on parantunut tarpeeksi niin voimme lähteä täältä."

"Joo, mennään"