Scootaloo story

Päästyään sairaalaan Jack laitettiin heti letkuihin. Kaikki lääkärit ja hoitajat juoksentelivat hänen asioilla, aivan kuin heillä ei olisi muita potilaita. Kaikilla oli joko huolestunut ilme tai vakavoitunut ilme. Kaikilla oli kiire: lääkärit huutelivat pyyntöjä, hoitajat juoksentelivat hakemaan mitä ikinä sitten pyydettiin.

Scootaloota pelotti. Jack ei ollut tehnyt elettäkään heidän saavuttuaan perille. Kun he olivat saapuneet sairaalaan, kaikki keskittyivät Jackiin. Eihän hänellä mitään näin vakavaa voi olla. Hänhän on vai väsynyt ja tarvitsee lepoa, eikö niin?

Sydänmonitori piipittää epätasaisesti. Onko se normaalia? Lääkärit huutavat jotain sydämmestä ja elvyyttämisestä. Ei...ei hän tarvitse elvytystä? H-hän on ihan kunnossa hän ei-

Yhtäkkiä valtava verisuihku ryöppysi Jackin kurkusta kattoon.

"Jaaaack!"

Scootaloo nousi istumaan vuoteellaan. Hän hengitti nopeasti ja yritti löytää Jackin. Hän hyppäsi nopeasti sängyltään ja riensi huoneen toiselle puolelle. Hän kiskaisi melkei yhden verhon irti Jackin vuoteen ympäriltä, siirtäessään ne syrjään.

Siinä hän makasi rauhallisesti ja hiljaisesti. Monitorit piipittivät rauhallisesti ja lukemat näyttivät normaaleilta. Verta ei näkynyt missään. Jack nukkui rauhallisesti omassa sängyssä jo kolmatta yötä. Lääkärit olivat sanoneer, että hän tulee kuntoon ja hän vain tarvitsee lepoa. Miksi joku tarvitsee kolme päivää yhteen menoa lepoa?

Huoneen ovi aukeni yhtäkkiä ja hoitaja Redheart seisoi ovella.

"Ai sinä olet hereillä, millainen on vointisi?" hän kysyi hymyillen. "Onko kaikki hyvin? Olin kuulevani huutoa?"

Scootaloo kääntyi hymyillen ympäri. "Se olin minä. Minä näin vain painajaista ja", hän kääntyy katsomaan Jackin nukkuvaa hahmoa. "halusin varmistaa, että kaikki olisi hyvin."

Redheart hymyili. "Taidat todella pitää hänestä?" hän kysyi hymyillen myötätyntoisesti.

Vaikka huoneessa ei ollut valoja, Redheart näki kuinka Scootaloo muuttui helakanpunaiseksi.

"Minä menen nyt. Jos tarvitset jotain, olen tuossa käytävällä", hän sanoi hymyillen astuen ulos huoneesta ja sulkien oven perässään jättäen Scootalon kahdestaan Jackin kanssa.

Scootaloo katseli hetken Jackiä kysyen itseltään mitä hän oikeasti tunsi Jackiä kohti? Lopulta hän veti verhot Jackin ympärille ja meni ikkunalle.

Ulkona satoi jälleen kerran lunta ja sitä alkoi olla joka paikassa. Teiden varsilla oli isoja kinoksia samoin kuin piha teillä. Sitä oli ainakin viiden kymmenen sentin verran jokaisen katon päällä. Se sai maiseman näyttämään satumaiselta. Aivan kuin piparkakkutalo kylä Scootaloo sanoi hiljaa mielessään.

Kohta hän huomasi liikettä lumessa. Pieni musta piste liikkui kiemurrellen kinoksien keskellä kohti sairaalaa. Scootaloo painoi otsansa lasia vasten ja siristi silmiään, jotta näkisi mikä se oli. Kissa? Tai pieni koira? Ei. Kumpikaan ei tulisi ulos tällä ilmalla.

Scootaloo yritti miettiä eläimiä, jotka olivat sopeutuneet elämään kylmissä oloissa, mutta mitään ei tullut mieleen. Han katsoi tarkemmin. Nyt hän pystyi sanomaan olennon värin. Se oli ruskea. Aivan kuin puun kaarna. ja sillä oli kaksi jotain keltaista palloa kuonollaan. Ei. Ne kaksi keltaista pistettä eivät olleet palloja. Ne olivat kiiluvat silmät. Mikä oli puun kaarnan värinen, sopeutui kylmiin oloihin ja omisti keltaiset silmät? Scootaloo kavahti kauemmas ikkunasta. Ulkona oli susi!

Mitä susi tekee keskellä Ponivilleä?

Scootaloo käveli takaisin ikkunalle, toivoen samalla, että susi oli ollut vain harhanäky. Siellä se kuitenkin istui katsellen suoraan Scootaloon ikkunaan.

Scootaloo tarkkaili hetken sutta ja oli juuri aikeissa vetää verhot ikkunan eteen, kun susi teki jotain odottamatonta: se heilutti häntäänsä ja toista tassuaan hieman, aivan kuin se yrittäisi sanoa jotain.

"Avaisitko ikkunan?"

Scootaloo meinasi hypätä ulos nahastaan kuultuaan uuden äänen huoneesta.

Hän kääntyi ympäri nähdäkseen Jackin pirteiden kasvojen pilkottavan sängyn verhojen välistä. Scootaloo olisi hypännyt hänen syliin ja halannut hänet puolikuoliaaksi, ellei hän olisi esittänyt tuota pyyntöä.

"Ikkunan? Tämänkö?" hän kysyi osoittaen takanaan olevaa ikkunaa. "En taida. Siellä o-on kylmä. Emmehän me halua vilustua, emmehän?"

"Ei sinun tarvitse kuin päästää hänet sisälle. Ikkunan voit sulkea heti sen jälkeen", hän vastasi sellaiseen sävyyn kuin olisi juuri pyytänyt Scootaloota hakemaan hänelle lasin vettä.

Scootaloo katsoi Jackiä tyrmistyneenä. Jack ei vain tietänyt, että pihalla oli susi vaan hän halusi myös päästää sen sisälle.

"Mi... Kuink... Oletko... Siis mitä?" hän lopulta sai vastattua.

"Voisitko päästää hänet sisälle?" Jack toisti vetäen verhot kokonaan pois edestään. "Hänellä on varmasti ikävä minua", hän lisäsi katsellen Scootaloota koiranpentumaisilla silmillä.

"Onko se sinun lemmikki? Onko sinulla SUSI lemmikkinä?" hän kysyi ihmeissään.

"SHHH!" hän sihahti. "Älä puhu noin kovaa. En haluaisi hoitajan ryntäävän sisälle. Ja kyllä, HÄN on minun YSTÄVÄNI, ei lemmikki", hän vastasi painostaen sanoja 'hän' ja 'ystävä'. Jack vilkaisi Scootaloon olan yli ja lisäsi: "Hän on varmasti kohta jäässä. Voisitko avata nyt sen ikkunan?"

Scootaloo katsoi hetken ulkona odottavaa hännän heiluttajaa, ennen kuin kääntyi Jackin puoleen. "Mistä sinä tiedät, että sill-" Jack yskäisi kuuluvasti. "silmiin pistävällä ystävälläsi on kylmä?" Scootaloon onnistui korjata.

"Hyvin pelastettu. Etkö sinä kuullut häntä?" Jack kysyi. Scootaloon hämmästynyt ilme tosin vastasi hänen kysymykseensä.

"Aivan sinä et olekkaan viettänyt elämääsi Everfreessä niin kuin minä. Voisitko  nyt vain päästää hänet sisälle?" Jack sanoi hieman kärsimättömästi.

Scootaloo epäröi hetken mutta kääntyi kumminkin avaamaan ikkunan. Susi nousi seisomaan Scootaloon tarttuessa ikkunan karmiin. Se otti muutaman askeleen ennen kuin se hyppäsi kohti ikkunaa. Scootaloo kiljaisi hypätensivuun väistääkseen suden tassut.

Jack sähähti mutta vahinko oli jo tehty. Käytävästä kuului lähestyvien askelten ääni. Jack äännähti hassusti  ja susi hyppäsi nopeasti sängyn alle piiloon. Scootaloon ympärille ilmestyi oranssi hohde ja hän lensi, nyt sulkeutuvan ikkunan luota hänen ja Jackin sänkyjen väliin. Samalla hetkellä, kun ovi aukesi, Jackin sarvi sammui ja ikkunan ja Scootaloon ympärillä oleet hohteen katosivat. Hoitaja Redheart astui sisälle huolestuneen näköisenä.

"Mitä tapauhtui?" hän kysyi katsellen nopeasti ympäri huonetta.

"Scootaloo vain putosi sängyltään. Ei siis mitään vakavaa sattunut", Jack sanoi sulavasti lisäten samalla: "Voisinko minä saada jotain syötävää? En muista koska olisin viimeksi syönyt."

"No totta kai. Hektki pieni", Redheart lähti huoneesta varmistettuaan, ettei mitään vakavaa ollut sattunut.

"Lääkärit sanoivat, että kun sinä vihdoin heräät sinun ei saa antaa käyttää taikuutta!" Scootaloo supatti Redheartin lähdettyä.

"Syystäkin", Jack sanoi hieroen otsaansa ja purren hammasta. "Se on melkein sama kuin mikreeni potilas menisi kovan melun keskelle. Mutta se kannatti." Hän nosti katseensa juuri parahiksi nähdäkseen suden kömpivän punkan alta. "Jos sinut olisi löydetty ikkunalta, hän olisi voinut löytää Taimen." hän sanoi paijaten sutta, joka heilutti iloisesti häntäänsä.

"Taimen? Puhutaanko nyt ystävästäsi?"

"Kyllä. Minä sain nimetä hänet, kun hänen emo..." Jack hiljeni suden painaessaan päänsä hänen sängylleen. "Muistatko kun sanoin Diamond Tiaralle uskaltavani kulkea Everfreessä täydenkuun aikaan kalakori selässä?"

Scootaloo yllättyi kysymyksestä. "Miksi en muistaisi? Sehän tapahtui vain neljä päivää sitten. Miksi?"

Jack oli jähmettynyt paikoilleen. Kohta hän päästi eräänlaisen haukahduksen. Taimi juoksi nopeasti sängyn taakse ja lopulta sen alle, juuri ajoissa. Redheart saapui tarjottimen kera huoneeseen. Tarjottimella oli iso kannu vettä, kaksi isoa lasia, ilmeisesti kipulääkkeitä ja puurokulho. "Onko täällä koira sisällä?", hän kysyi uteliaasti.

"Ei. Minä vain ääntelehdin niin kuin sudet. Tähän tapaan:" Jack päästi uuden sarjan haukahduksia ja vingahduksia. "Olen huomannut, että emot ääntelehtivät tuohon tapaan pennuilleen, kun haluavat niiden pysyvän piilossa", hän selitti tietävästi.

Scootaloo hymyili. Hän oli varma, että Jack oli juuri sanonut sen vain, jotta Taimi pysyisi sängyn alla.

Jack päästi uuden sarjan haukahduksia. "Tuo taas tarkoitti, että tunkeilijan kadottua voi tulla taas esille", hän hymyili leveästi.

"Mistäs sinä tuon olet oppinut?" Redheart kysyi laskien tarjottimen Scootaloon ja Jackin sänkyjen välissä olevalle yöpöydälle.

"Kun asuu metsässä tarpeeksi kauan, oppii kaiken laista", hän sanoi alkaen lusikoida puuroa suuhun.

"Asutko sinä metsässä vanhempiesi kanssa?" Redheart kysyi kiinnostuneena.

"No minä asun metsässä. Vanhempani ovat kuolleet" Jack vastasi lopettaen puuron lusikoinnin hetkeksi.

"Olen pahoillani... Kutsukaa, jos tarvitsette jotain. Olen edelleen tuossa käytävällä", hän sanoi lähtien jälleen huoneesta.

Samalla hetkellä, kun ovi sulkeutui, Jack haukahti kerran hiljaa. Yhtä nopeasti kuin hän oli sängyn alle mennytkin, Taimi ponkaisi sieltä ulos.

"Nyt vasta huomasin, että te kaksi olette saman kokoisia", Scootaloo huomautti.

"Niin, vielä. Hänhän on vasta puolivuotias. Kyllä hän vielä minun ohitse kasvaa... jonain päivänä", jack sanoi hymyillen. Hän ojensi lopun puurosta Taimelle, joka aivasti kerran ja kääntyi pois päin kulhosta.

"Kiitos", Jack sanoi nyrpeästi katsellen puuroaan, joka oli nyt rään peitossa. "Ei minulla ollutkaan enää nälkä."

Scootaloo katseli hiljaa Jackiä ja mietti hiljaa mitä Redheart oli sanonut häneltä: Taidat todell pitää hänestä. Eihän hän voi olla... He hän ovat tunteneet vasta vajaan viikon.

Scootaloo ravisteli ajatuksen hänestä ja Jackistä pois ja päätti kysyä udestaan, mitä hän oli kysynyt ennen Redheartin tuloa.

"Miksi kysyit?" hän kysyä töksäytti.

Jack vain tuijotti hetken Scootaloota ennen kuin tajusi mistä tämä puhui.

"Niin", hän selvitti hieman kurkkuaan ennen kuin jatkoi: "Uskallan kulkea kalakorin kanssa täysikuun aikaan  Everfreessä, koska siellä ei ensinnäkään tapahdu mitään täydenkuun aikaan ja toiseksi minä olen sopinut susien kanssa, että jos he saavat korillisen kaloja kerran kuussa, he eivät hyökkää Ponivilleen. Mikäs sinulle tuli?"

Scootaloo oli yhtäkkiä noussut sängystään ja juossut ikkunalle katsellen ylös. "Jack... Mitä tapahtuu, jos et saa tuotua koria sovittuun aikaan?" hän kysyi äänen hieman vapisten.

Jack katseli hetken Scootaloota, minkä jälkeen hän vilkaisi Taimea ja taas Scootaloota.

"En tiedä. En ole koskaan myöhästynyt", hän sanoi mietteliäänä. "Todennäköisesti he suuttuisivat ja tuhoaisivat kotini tai hyökkäisivät Ponivilleen. Miksi?"

Scootaloo vilkaisi taivaalle sanoen: "Tänään on täysikuu..."

Jack pomppasi vuoteestaan ylös kuin häntä olisi tökätty neulalla takalistoon. Hän juoksi ikkunalle ja vilkaisi myös taivaalle. Siellä se oli: prinsessa Lunan täysikuu kaikessa kauneudessaan.

Jack kääntyi salaman ja alkoi ilmeisesti keskustella Taimen kanssa. Jack päästeli vuoroin matalia ja vuoroin korkeampia haukahduksia ja vingahduksia. Muutaman kerran hän pyyhkäisi kaviollaan korviensa yli ja koukisti kavioitaan edessään. Ensin Taimi näytti osallistuvan keskusteluun yhtä kiivaasti kuin Jack, mutta sitten se vain istui paikallaan. Välillä se tosin haukahti takaisin, mikä vain osoitti, että hän kuunteli ja ymmärsi Jackiä.

Kohta Jack kääntyi ympäri, avasi ikkunan ja haukahti vielä kerran Taimelle, joka hyppäsi samantein ulos ikkunasta ja ravasi pihan poikki kohti Everfreetä. Jack katseli hetken Taimen perään ennen kuin sulki ikkunan.

"No?" Scootaloo kysyi kävellen Jackin vierelle, joka oli palannut sängylleen.

"Taimi oli lähetetty etsimään minua. Hänellä oli viesti: 'Vihreäkalastajan pitää pitää kiirettä tai metsä ei olisi hänelle enää turvallinen'", hän lopetti painaen päänsä tyynylle.

"Mihin Taimi lähti?" Scootaloo kysyi nousten seisomaan Jackin sänkyä vasten.

"Hän lähti ensin hakemaan hyvän ystäväni turvaan. Pois metsän keskeltä. Sen jälkeen hän menee puhumaan lauman johtajan:  Karhiakiven kanssa", Jack sanoo huokaisten syvään.

"Minä vain toivon, että hän ehtii ajoissa"

________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________

Taimi juoksi minkä käpälistään pääsi. Sen laumatoveri oli pyytänyt sitä hakemaan Vaaleatarinan pois metsästä. Laumatoveri oli tosin vielä pyytänyt puhumaan Karhiakiven kanssa. Sitä tosin pelotti kohdata täysikasvuinen susi yksin. Varsinkin kun se oli tuomassa huonoja uutisia. Se tosin päätti, että huolehtisi ensin Vaaleatarinasta ennen kuin puhuisi Karhiakiven kanssa.

Taimi oli juossut ensin ponien reviirin halki ja saapunut metsään. Sen jälkeen juossut kolme tasangon verran syvemmälle metsään. Nyt se oli uuvuksissa. Siltä oli kulunut ponireviirin aikana paljon energiaa valkeankylmän takia. Mutta se ei haluunut luovuttaa, sillä sen laumatoveri uskoi siihen, eikä se halunnut pahoittaa laumatoverin sielua.

Taimi pysähtyi haistelemaan tuoreita kavion jälkiä, jotka tuoksuivat Valkeatarinalle. Se saurasi niitä ja kohta se löysikin hajun lähteen: valkoturkkisen ponin, jonka hiukset oli keltaisen ja ruskean raidallinen.

Tammi kertoi asian niin nopeasti kuin mahdollista. Vaaleatarina näytti huolestuneelta. Se kysyi Taimelta missä Vihreäkalastaja oli. Taimi kertoi nopeasti laumatoverinsa olevan ponien reviirillä yhdessä isossa luolassa. Vaaleatarina silitti ja kiitti Taimella ennen kuin lähti ravaamaan kohti metsän laitaa.

Nyt Taimella oli enää yksi tehtävä: puhua Karhiakiven kanssa.