Aider! Je suis devenu un poney! (remake)

Miten täällä voi olla näin ihanaa?

Jokainen vastaan tulija hymyili ja vilkutti meille kulkiessamme ohitse. Nyt olin varma, että tuo sokerin, kanelin ja piparmintun sekainen tuoksi tuli piparkakkutalosta. Umm, mikä vastaleivottujen muffinien tuoksu.

"ThunderLane! Hei, ThunderLane!" kuului huuto. Pieni tummatukkainen vaaleaturkkinen pegasi orivarsa juoksi meitä kohti, aivan kuin häntä olisi ajanut jokin takaa. Hän pysähtyi hengästyneenä meidän eteen ja aloitti hyvin nopean selityksen... jostakin. En saanut siitä itse selvää, tosin en usko, että sai ThunderLanekaan, sillä hän tukki nuoren varsan suun kaviollaan.

"Hei hei, otahan veli ihan rauhallisesti ja tasaa hengityksesi ennen kuin jatkat. Sopiiko?" hän kysyi rauhallisella äänellä. Pienempi pegasi veti muutaman kerran syvään henkeä ennen kuin rauhoittui.

"Rainbow Dash on kysellyt sinusta. Hänen mukaan sinun pitäisi tuoda hänelle jokin paketti", hän piti pienen paussin vilkaisten nopeasti minua. Hänelle levisi leveä virne naamalle. "Kukas hän on? Uusi tyttöystävä vai?" hän juoksee kikattaen vihaista ThunderLanea karkuun. Uskoisin, että meillä molemmilla nousi pienoinen puna poskille.

"Jokainen tamma, joka minun seurasta löytyy, ei ole välttämättä TYTTÖYSTÄVÄ!" hän huudahtaa taklaten nuoremman pegasin maahan kutitellen häntä kyljistä.

"Rumble saanko esitellä StoryNight. Hän on uusi täällä. StoryNight tapaa pikkuveljeni Rumble", hän sanoi onnistuttuaan lopettamaan Rumblen kutittaminen.

"Hauska tutustua", sanon ojentaen kavioni hänelle sekä auttaakseni hänet ylös, että kätelläkseni häntä.

"Samoin", hän toteaa virnistäen pikaisesti veljensä suuntaan.

"Menehän kertomaan Rainbow Dashille, että tuon hänen pakettinsa iltaan mennessä hänen koti-ovelleen", ThunderLane hoputtaa veljensä omiin matkoihinsa, joka edelleen virnuilee aivan kuin lapsi, jolla on jokin iso ja mehevä salaisuus toisesta.

"Hyvää päivän jatkoa", hän huikka vielä olkansa ylitse ennen kuin pyrähtää uuteen juoksuun, kun taas ThunderLane ja minä suuntaamme sairaalaan vastakkaiseen suuntaan.

"Anteeksi tuo", ThunderLane sanoo hetken kuluttua. "Hän on aina tuollainen... ilopilleri."

"Ei se mitään. Eihän siitä vahinkoakaan sattunut", totean hymyillen.

Nyt saavuimme sairaalan eteen. Se jopa haisi sairaalalle: kipsin, lääkkeiden ja mieto raudan haju leijui ilmassa. Sairaalarakennuksen seinät olivat vaalean... ruskeat? Ei vaan luonnonvalkoinen. Siinä oli vieri vieressä ikkunoita molempiin suuntiin. Jokaisessa ikkunassa näytti olevan vaaleat pilkulliset verhot. Pääoven edessä oli matala katos, jota piti pystyssä kaksi valkoista marmori pilaria. Kaikki oli hyvin huollettua.

Sisällä odotus huoneessa oli kaksi- tai kolmekymmentä vaaleanruskeaa tuolia, jotka olivat jokainen niin leveä, että poni pystyisi makaamaan sen päällä. Seinät oli maalattu valkoisiksi ja lattia ja katto oli tummaa koivua. Vastaanotto tiskillä oli valkoturkkinen tamma, jolla oli vaaleanpunainen harja ja häntä. Hänellä oli hyvin yksinkertainen valkoinen hattu, jossa oli punainen risti. Hänellä oli myös punainen risti söpöysmerkkinä. Hän hymyili lempeästi meidän lähestyessä tiskiä.

"Hyvää huomenta. Minä olen hoitaja Redheart. Kuinka voin auttaa?" hän kysyi katsellen molempia vuorotellen.

"Huomenta. Ystäväni StoryNight tulisi tarkistettavaksi. Löysin hänet putoamassa taivaalta Ikimetsän yllä. Sain hänet kiinni, mutta uskon hänen lyöneen päänsä, kun hän ei tunnu muistavan juuri muuta kuin nimensä", ThunderLane vastaa Redheartin silmäillessä minua.

"Vai olet sinä lyönyt pääsi?" hän sanoi kumartuen hieman lähemmäksi tutkimaan päätäni. "En näe kyllä minkäänlaista merkkiä kovasta osumasta... Te voisitte mennä huoneeseen 17 odottamaan. Tohtori tullee tuota pikaa", hän sanoi hymyillen osoittaen vasemman puoleiselle käytävälle.

"Kiitos", minä ja ThunderLane sanoimme samaan aikaan.

Huone numero 17 oli käytävän puolessa välissä vasemmalla puolella. ThunderLane astui ovelle ja hymyillen avasi sen päästääkseen minut ensin sisälle. Kiitin astuen sisälle ja aloin tutkia huonetta.

Huone oli aivan samanlainen kuin kotona sairaaloissa: huoneessa oli yksi tarpeeksi isokokoinen sänky ponille. Sängyn päässä oli pieni pöytä, jonka saattoi kääntää sängyn viereen tai tarvittaessa sängyn päälle. Huoneen väritys oli sama kuin muualla rakennuksessa: valkoiseksi maalatut seinät ja katto ja lattia olivat tummaa koivua.

Minä istahdan sängylle. Näin istuminenhan on mukavaa. Miksen ole ennen istunut näin?

ThunderLane jäi seisomaan sängyn päähän. Hän katseli hetken ulos ikkunasta.

Kohta ovi huoneeseen aukeni ja sisään astui vaaleanruskea ori, jolla oli ruskea harja ja häntä. Hänellä oli päässään... se... tohtorien päähine... juttu. Hänen perässä tuli hoitaja Redheart hymyillen.

ThunderLane tervehti nopeasti tohtoria ja Redhearttia ja sanoi menevänsä ulkopuolelle odottamaan. Hän vilkaisi nopeasti minua hymyillen ja lisäsi: "Olen vain huoneen ulkopuolella. En mene kauemmas."

ThunderLanen poistuttua tohtori astui lähemmäs. "Hyvää huomenta. Minun nimeni on tohtori Hooves. Oletan, että sinä olet StoryNight. Olenko oikeassa?" hän kysyi lempeästi hymyillen.

Minä vain nyökkään ja hän jatkaa: "Olet kuulemma lyönyt pääsi ja menettänyt muistisi. Saanko katsoa?" hän ei jäänyt odottamaan vastausta ja astui vierelleni tutkien päätäni joka suunnasta. Hetken kulutta hän laski päästäni irti ja sanoi: "Jos olet pääsi johonkin lyönyt, ei se ainakaan kovin kovaan osunut. Usko, että olet menettänyt  muistisi vain putoamisesta koituneen trauman takia."

"Tarkoittaako tämä sitä, että voin mennä?"

"Kyllä. Meillä ei ole mitään syytä pitää sinua täällä", Hooves vastaa hymyillen. "Jos sinulle tulee mieleen jotain, mitä tahansa mitä voisit tarvita, niin voit tulla tapaamaan minua", hän lisäsi avaten oven päästääkseen ThunderLanen sisälle. Hooves selosti nopeasti hänelle tilanteen, jonka jälkeen hän vielä kerran hyvästeli minut ja lähti ulos huoneesta. Hän tosin palasi heti takaisin.

"Yksi kysymys: Miten sinä pääsit putoamaan taivaalta? Sinulla ei ole siipiä. Olisitko sinä voinut käyttää teleportaatiota?" hän kysyi osoittaen kysymyksen sekä minulle että ThunderLanelle.

"E- en tiedä", vastaan olkia kohauttaen hieman alla päin. ThunderLane huomasi äänessäni piileskelleen alakuloisuuden ja kaappasi minut kainaloonsa.

"Mutta onneksi minä sain sinut kiinni ennen maata", hän naurahtaa. "Ni-niin", mutisen punastuen. Kiemurtelen pois hänen kainalostaan. "Mistä ole erittäin kiitollinen."

"Minne sinä nyt haluaisit mennä? Jos kerran et ole täältä kotoisin, voisin näyttää sinulle paikkoja", ThunderLane ehdottaa meidän lähdettyä sairaalasta.

"No minun tarvitsisi hankkia itselleni jonkinlainen asunto", totean mietteliäänä.

"Aivan... Voisin muuten pyytää sinut minun luokseni mutta, koska sinä et ole pegasi, sinä vain putoaisit heti pilvien läpi", hän toteaa hieman pettyneen kuuloisena ja vilkaisee siipiään.

"Aivan minullahan on tämä... sarvi... juttu", sanon pätkittäin ääneni muuttuen vain epävarmemmaksi. Vilkaisen nopeasti ThunderLanea ja tajuan miten tyhmältä olin juuri kuulostanut. Hiljainen hymy hiipi kasvoillemme ja kohta käkätimme kippurassa, en tiedä mille, mutta se siinä hauskaa olikin.

Kun olimme saaneet naurumme naurettua, ThunderLane nosti minut nopeasti selkäänsä ja lähti lentoon.

Apua! Me lensimme kohti korkeuksia. Kohta uskalsin hellittää otettani hänen kaulasta ja huutaa ja iloita. "Jiiihaaa!" Tämähän on hauskaa.